Huhtikuun täysikuu on 24.4.2024 klo 02.48 Skorpionin merkissä.
Skorpioni on yksi haastavimmista tähtimerkeistä yhdistettynä täysikuuhun. Sanotaan, että kun Kuu on Skorpionissa, ei Kuu pysty ilmaisemaan täyttä energiaansa.
Saatamme tuntea täysillä täydenkuun ajan onnistumiset ja vastoinkäymiset, jotka voivat olla haastavia, mutta myös itseämme positiivisella tavalla muuntavia.
Ulkopuolinen maailma voi tuntua kaaottiselta ja saatamme kokea tunteiden vuoristorataa, ja ajoittain elämä voi tuntua myös eräänlaiselta taistelulta. Mutta jos sukellamme pintaa syvemmälle, voi se tuoda syvempää ymmärrystä asioille ja tapahtumille.
Skorpioni edstaa kuolemaa ja uudestisyntymistä, ja vaikka kuoleman prosessi voi olla vaikeaa, tuskallista ja haastavaa, uudestisyntyminen on silti aina kaunista. Aivan kuten feenikslintu nousee tuhkasta, tämä täydenkuun aika antaa meille mahdollisuuden tehdä oman nousumme.
Voit käyttää hetken käydäksesi läpi oman elämäsi eri vaiheita ja olla ylpeä siitä, millaisen matkan olet jo tähän asti tehnyt, ja siitä, missä olet nyt tänään.
Huhtikuun täysikuu voi auttaa meitä hyväksymään muutoksia tai yllätyksiä, joita viime viikkoina on saattanut tapahtua.
Saatamme alkaa nähdä selvemmin, minkä pitää mennä ja minkä jäädä. Saatamme myös vihdoin päästää irti asioista, ihmisistä tai tavoista, jotka eivät enää palvele meitä.
Tämä voi monella tapaa olla erittäin vapauttava täysikuu, joka voi ohjata kohti syvempiä oivalluksia. Vaikka haasteisiin ja horjuvaan energiaan on helppo tarttua, voimme käyttää niitä motivaationa syklien päättämiseen ja sitä kautta parempaan hyvinvointiin.
Itsetutkistelu voi myös auttaa luottamaan siihen, mitä todella haluamme ja kuinka voimme vapauttaa itsemme kaikesta, mikä estää meitä menemästä eteenpäin.
Vaikka kaaosta, haasteita tai herkkiä tunteita ilmaantuisikin, tunnustele voisitko sukeltaa syvemmälle ja löytää sitä kautta vapautumisen asioista, jotka estävät astumasta täyteen potentiaaliin.
Huomioitavaa täydenkuun ympärillä:
Lähteet:
Tilaamalla uutiskirjeen, saat tietoa ajankohtaisista tapahtumista, kursseista ja tarjouksista. Lähetämme uutiskirjeen noin kerran kuussa.